Tiedote seuralaisille

Vallitsevan epidemian vuoksi Beetun kevät näyttää hyvin erilaiselta kuin aiempina vuosina.

Sään puolesta radalle pääsisi jo treenaamaan, mutta koska tilanne on mikä on, joudumme siirtämään harjoittelukauden alkua toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan. Myöskään kevätkokousta emme nyt, kokoontumiskiellon ollessa voimassa, voi pitää. Ohjatut harjoitukset pyritään aloittamaan välittömästi kun tilanne sen sallii.

Kausimaksuissa tullaan huomioimaan pitämättä jääneet treenit, palataan maksuihin kun tiedetään treenien aloitusajankohta. Seuran jäsenmaksu kuitenkin tulee maksaa, mikäli haluaa jäsenenä pysyä.

Korona-epidemia vaikuttaa myös kilpailukalenteriin. Kansainvälisiä kisoja on jo siirretty. Suomi-Cup on määrä alkaa Tampereella 23.5. mutta on hyvin mahdollista, että myös se siirtyy. Turun oma Suomi-cup kisa on kalenteriin merkitty pidettäväksi 29.8. Kisakalenteri löytyy bmxracing.fi sivulta.

Kuppiskup pyritään myös käynnistämään jos/kun tilanne sen sallii.

Vaikka nyt näyttää harastustoiminnan kannalta synkältä, toivotaan kuitenkin, että tilanteesta selvitään nykyisillä rajoituksilla ja tilanne normalisoituisi pian. Ohjatun toiminnan ollessa pakotetulla tauolla, kannustamme kaikkia lapsia, nuoria ja aikuisiakin omatoimiseen treenaamiseen! Paljon voi tehdä sisälläkin, mutta ulos kannattaa mennä pyörän kanssa aina kun mahdollista. Asfalttisuoralla sprinttejä ja maastoon polkuja polkemaan!

Tsemppiä kaikille kevään koitoksiin ja tavataan radalla heti kun mahdollista.

Terveisin

Johtokunta

Bmx-Turku Ry